Heijastinlankapipoja




Säkenöivän Hyvää Uutta Vuotta 2015!

Olen tehnyt marras-joulukuussa perheelleni pipot heijastinlangasta.
Olen testannut kolmea eri lankaa ja eroa on sekä langan paksuudessa, neulottavuudessa ja
langan heijastavuudessa. En oikein osaa sanoa mikä on näistä suosikkini, sillä kaikissa on puolensa.

Ensimmäisen pipon neuloin 3-vuotiaalle valkoisesta Novitan Heijastus-langasta.
Lanka on pehmeää neuloa. Yhdessä kerässä sitä on vähän (100 g). Tähän pipoon lankaa meni hiukan toista kerää.

Pipo on ollut tykätty ja kovalla käytöllä. Pidän sitä 3-vuotiaalla kypärämyssyn kanssa.

Tämä pipo on neulottu tasona. Ensin on muutama kerros joustinneuletta
 1 o 1 n ja sen jälkeen helmineuletta.
Lopuksi tehdään kavennukset ja pipon sauman ompelu yhteen.

Tätä lankaa on ollut saatavilla syksyllä 2014 ainakin Tokmanni-ketjun myymälöistä.

Lanka: Novita Heijastus 
Mustasta Schachenmayr Lumio-langasta tein pipon 7-vuotiaalle ekaluokkalaiselle.
Lanka on paksua ja nopeaa neuloa, pipo valmistui muutamassa tunnissa. Tämän langan heijastavuus on huonoin näistä kolmesta testaamastani langasta.

Pipo on ollut todella tykätty ja pidetty kovassakin menossa.
Pipo nyppyyntyi jonkun verran käytössä, mutta ei se tahtia ole haitannut.
Juuri ennen joululomia pipo joutui koulussa mystisesti hukkaan, saas nähdä löytyykö sitä vielä.

Tämä pipo on neulottu viidellä puikolla.
Ensin on muutaman kerros resoria ja sen jälkeen sileää neuletta.
Lopuksi kavennukset on tehty neulomalla yhdellä kerroksella kaikki silmukat 2 o yhteen,
sitten yksi välikerros ja jälleen kaikki silmukat 2 o yhteen. 
Jäljelle jäävät silmukat on vedetty langalla yhteen.
Tällä mallilla olen tehnyt myös isännän pipon ja omani,
soveltamalla silmukkamääriä ja pipon kokoa pään mukaan. Helppoa.

Tämän langan olen ostanut keväällä 2014 Prismasta.
Tällä hetkellä lankaa näyttää olevan saatavilla ainakin Tapion Kaupasta.

Lanka: Schachenmayr Lumio


Mustasta Red Heart Reflective langasta tein pipon isännälle.
Lanka on mielestäni liukasta neuloa ja vähän ohuempaa kuin nuo kaksi muuta.
Heijastavuus tässä langassa on vertailun paras.

Tätä lankaa olen nähnyt myynnissä ainakin Veljekset Keskisellä ja Halpa-Halli-ketjun myymälöissä.


Lanka: Red Heart Reflective


Pipo itselle turkoosista Red Heart Reflective-langasta. Tykkään! :)

Lanka: Red Heart Reflective



Kommentit

Suositut tekstit