Lämmin syyslauantai ja kauraomenapaistosta

Eilen iltapäivällä menin ulos ja huomasin miten lämmintä oli. Uskomaton syyskeli. Oli ihan kesäinen lämpö. 

Keräsin 2-vuotiaan kanssa omenapuiden alle pudonneita omenoita. Huonot laitettiin mustaan jätesäkkiin ja hyvät sankoon. Hienosti osasi apulainenkin homman ja jaksoi yllättävän pitkään.

Nautin hetken auringosta terassilla ja kuorin ja pilkoin omenoita. Meillä lapset tykkää tosi paljon kauraomenapaistoksesta ja sitä tulee tehtyä niin, että homma menee rutiinilla. 

Meillä on viisi hyvänkokoista omenapuuta, jotka tuottavat satoa runsaasti. Nämä nyt kerätyt omenat olivat nuorimmista puista, jotka ovat reilut 10 vuotta vanhoja. Olen ne itse ostanut opiskelupaikkakuntani puutarhamyymälästä ja tuonut auton takapenkillä/peräkoslassa kotiin. Asumme nykyään lapsuudenkodissani, ja sinne nämä puut siis aikanaan toin. Lajikkeita en muista kuin hämärästi, jotenkin lajikkeiden nimet viittaavat Venäjään. Omenat ovat tosi isoja, mutta eivät maistu oikein puusta päin herkullisille. Ovat jauhoisia ja happamia samaan aikaan. Meidän mielestämme paremman makuisia on vanhemmissa puissa, ylitarjontakin taitaa tehdä nirsoksi.  :) 

Mutta siis nämäkin ovat erittäin syötäviä.  Pitäisi olla vaan aikaa ja energiaa kaiken jatkojalostamiseksi. Sain ensimmäistä kertaa ikinä varattua ajan mehustamolle, jotta saamme tuorepuristettua mehua omista omenoista. Odotan innolla minkälaista tulee. Nyt on niin runsas omppusato, että hirvittää kun niin paljon menee haaskuuseen. 

Tein kauraomenapaistosta ison satsin:

 Kymmenen -ISOA- omenaa pilkottuna isoon voideltuun vuokaan

150 g voita sulatettuna,  1 dl sokeria,  vajaa 1 tl kanelia ja 8 dl kaurahiutaleita sekoitettuna

Kaurahiutaleseos laitetaan pilkottujen omenoiden päälle. Paistetaan 200 asteisessa kiertoilmauunissa 30 minuuttia

Paistoaikaa kannattaa tarkkailla. Nyt olisi voinut olla uunissa noin viisi minuuttia vähemmän.  Kaura tummui aavistuksen liikaa. Tykkään kuitenkin, että omenat pehmenevät ja sen puolesta oli oikein hyvä. 

Muut söivät heti kun oli valmista ja tällä kertaa jopa ilman jäätelöä tai vaniljakastiketta.  Kiva, että tästä tykätään näin paljon.  Itse kävin kaupassa ja söin oman annokseni jäätelön kera vasta  lasten mentyä nukkumaan. Menin terassille pimeyteen nauttimaan rauhasta. Oli kyllä vielä mukavan leppeää syyskuuksi.

Mukavaa sunnuntaita! 






Kommentit

  1. Omenapaistos on helppo ja nopea tehdä ja niin hyvää. Meillä neljä omppupuuta, kyllä niistä saakin hilloja ja paistoksia vääntää ja siltään syödä, ja siltikin suurin osa menee haaskuun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaskuusen menee kyllä joka vuosi paljon. Se on vaan munkin hyväksyttävä... Jossain vaiheessa syksyä kun ei enää ole omia omppuja, niin tuntuu kaupassa siltä, ettei kertakaikkiaan voi ostaa niitä kun just on mennyt suuret määrät piloille 😶

      Poista
  2. Hyvältä näyttää:) Kauraomenapaistos on niin hyvää! Ihania ilmoja on edelleen pitänyt, toivotaan että jatkuu samanlaisina:) Leppoisaa alkavaa viikkoa sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikkoa! Ja todellakin, niin ihanat syyskelit, mulle passaisi näiden säiden jatkuminen myös ☉

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! ♡ Kerro mitä ajattelet. ☆

Suositut tekstit