Upea uusi Kenwood ja siemensämpylöitä

Äitini (noin 70 vee) halusi hankkia minulle syntymäpäivälahjaksi yleiskoneen keittiöön. Varmasti ainakin kuukauden verran hän on seuraillut mainoksia ja koneista tehtyjä testivertailuja. Tällaisen upean koneen sain. Kiitos Äidille!
 
 
 
Esikoinen 7 vee tuumi koneen nähtyään, että mahtaakohan tälle vehkeelle käydä samoin kuin joululahjaksi saamalleni ompelukoneelle (se on pahvilaatikossaan --> aito aikomukseni on ollut korkata se, mutta koko ajan homma on siirtynyt eteenpäin).

Yleiskone testattiin tänään moitteettomasti toimivaksi ja käteväksi kapistukseksi. Taikinan tekeminen onnistui hienosti ja vaivattomasti ilman käsien sotkeentumista.



Teimme poikien kanssa siemensämpylöitä:
* 6,5 dl maitoa
* 50 g hiivaa
* 3 kananmunaa
* 1,5 dl sokeria
* pari tl suolaa
* noin 1 dl juoksevaa margariinia
* 11 dl sämpyläjauhoja
* 4 dl vehnäjauhoja
* 1 dl salaattisiemensekoitusta (kurpitsansiemeniä, auringonkukansiemeniä, hiukan kuivattua karpaloa)
 
Lämmitin ensin maidon kädenlämpöiseksi mikrossa. Lämmitetyn maidon kaadoin yleiskoneen vatkauskulhoon ja murensin perään hiivan. Annoin vispilän pyöriä ja lisäsin sokerin, suolan ja margariinin sekä kananmunat yksitellen.
 
Vaihdoin taikinakoukun ja lisäsin kaikki sämpyläjauhot ja pyörittelin taikinaa sopivan tovin. Lisäsin vehnäjauhot ja siemenet ja pyörittelin taikinaa koneessa niin kauan, että se oli sopivan näköistä leivottavaksi. Leivontavaiheessa käytin tarpeen mukaan vehnäjauhoja, ettei taikina tartu käsiin.
 
Taikina onnistui erittäin hyvin. Poikien kanssa pyörittelimme siitä sämpylöitä. Pojat olivat taas kerran luovempia kuin minä. Pojat tekivät pieniä "suupaloja" (niitä pitää tehdä toistekin), isoja jättisämpylöitä ja "pitsoja", joiden päälle laitettiin lopuksi siemeniä. 
 
 
 
Sämpylöiden annettiin kohota leivinliinan alla tovi ja sitten voitelin sämpylät rasvattomalla maidolla.   Pinnalle lisäsin siemensekoitusta ja vähän painelin varovasti siemeniä kiinni sämpylän pintaan. Paistoin sämpylät kiertoilmassa + 200 asteeessa reilut 10 minuuttia.
 
Näistä tuli herkullinen iltapala koko poppoolle. Mummullekin (minun äidilleni) vietiin myös maistiaiset ensimmäisistä koneella tehdyn taikinan sämpylöistä.
 
 


Kommentit

Suositut tekstit