Lonkeroisia

Tällaisia mustekaloja on kerätty hyväntekeväisyytenä Satakunnan keskussairaalalle pienille keskosille hypisteltäväksi. Niitä on kutsuttu ns. turvalonkeroiksi.


Työpaikallamme on osallistuttu neuleryhmällä erilaisiin keräyksiin ja nyt päätimme tehdä näitä turvalonkeroita lahjoitettavaksi paikalliselle keskussairaalalle (Seinäjoen keskussairaala).

Tein itse 3 kpl lonkeroisia ja laitoin niihin lisäksi ripustuslenkit ompelemalla ja koukut ripustamista varten. Nämä jäävät muuhun käyttöön kuin keräykseen. Ne voi koukuilla kiinnittää vauvan katseltavaksi esimerkiksi turvaistuimen kahvaan.


Sininen ja turkoosi SMC Catania-lanka tulivat minulle maaliskuun yllätyspaketissa Salaiselta neuleystävältäni. ISO kiitos! En ole ennen tätä lankaa testannutkaan. On kyllä ihanaa lankaa virkata. Ostin itse lisäksi vaaleanpunaisen lankakerän. Näistä langoista valmistuu vielä muitakin juttuja, joista myöhemmin lisää. Hyväntekeväisyyteen aion tehdä myös lahjoitettavaksi ainakin muutaman otuksen.

Käytin mustekaloissa 3,0 virkkuukoukkua. Jatkossa siirryn 2,5 kokoisen koukun käyttöön tehdessäni näitä tästä langasta, sillä huomasin, että virkkauskäsialani on tällöin siistimpää.


Ohjeen ja alkuperäisen  idean turvalonkeroihin löydät näiden linkkien takaa:
Juttu turvalonkeroista
Ohje

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. :) Itse ihastuin tähän malliin :) Kiva tehdä ja ihan kiva katsellakin.

      Poista
  2. Hyvällä asialla liikenteessä. Täälläkin virkataan turvalonkeroita. Hyvä idea tuo lenksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tuo alkuperäinen idea noista turvalonkeroista. Varmasti vauvat tykkäävät näitä kosketella. Nuo silmät ovat myös sellaiset että vauvat varmasti niitä katselevat, siitä sain idean ripustustamiseen. Ja näissä tykkään itse noista langan väreistäkin. :)

      Poista
  3. suloisia <3. Itsellä tarkoitus myös tehdä noita jossain vaiheessa. toivon ennättäväni.

    VastaaPoista
  4. Näitä on kiva tehdä. Tuo vaan on niin totta , että ideoita olisi niiiin paljon toteutettavaksi kun vaan kaiken arjen keskellä ehtisi. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! ♡ Kerro mitä ajattelet. ☆

Suositut tekstit