Pääsiäistunnelmia


Keittiön ikkunalla vahtii kukko, jonka tokaluokkalainen on huolellisesti ommellut koulussa


Jääkaapin ovessa on 4-vuotiaan perhepäivähoidossa painamat kämmenen kuvista taiteillut puput. 

Samassa paikassa on myös tokaluokkalaisen koulussa tekemä pääsiäistaideteos pupuineen ja kukkoineen. 


Eteisen pöydällä odottivat lauantain virpomiskierrosta höyhenoksat ja trulleille varatut palkkiot. Kuvassa myös puput kukkakoreineen. Näihin ihastuimme poikien kanssa ruokakaupassa ja molemmat halusivat omansa. Edessä perhoset, jotka pojat ovat maalanneet hiihtolomaviikolla.


Pojat olivat omalla trullikierroksellaan kolmen tytön kanssa.  Höyhenoksia oli askarreltu innolla.


Meidän pojat olivat pääsiäisnoita ja -hiiri. Molemmat valitsivat asunsa itse. Vanhempi haluaa aina olla noita, nuorempi nauttii eri asuista koko sydämestään. 


Pääsiäisruohokin ehti! Nuorempi kylvi sen mummun kanssa.


Lasten yhteinen pääsiäisteos keittiössä olevalle liitutaululle. Munakoriste on ostettu joulun aikaan marketin alekorista 25 sentillä. ;)


Esikoinen oli napannut kännykälläni tällaisen kuvan salaa minusta ja pikkuveljestä. Kiva hetki tallennettuna.

Kommentit

Suositut tekstit