Joulukuun kakkuja

Joulukuussa juhlittiin

Joulukuussa tein kolme täytekakkua samaa perinteistä   kaavaa hyödyntäen. Herra 7 vee oli sitä mieltä, että vähän olisi voinut mallia muuttaa... Näillä kuitenkin tuli juhlituksi. :)
Työpaikan pikkujoulua juhlittiin Venäjä-teemalla. Minua pyydettiin tekemään täytekakku ja päädyin Venäjän lippu aiheeseen.



Pikkujouluihin Venäjä-teemalla

Kaikissa joulukuun täytekakuissani pohja on joko 6 tai 8 kananmunan sokerikakkupohja, välissä on hilloa ja marjoja (joko mansikkahilloa ja survottuja pakastemansikoita tai vadelmahilloa ja survottuja pakastevadelmia) sekä kermavaahtoa. Kermavaahtoon on laitettu ripaus vaniljakreemijauhetta rakennetta ja makua antamaan. Tykkään, että marjat hillon kanssa tasaavat kaupan hillojen makeutta.

Kakut on kostutettu rasvattomalla maidolla. Työpaikan kakun tein laktoosittomana.

Venäjän lippu on tehty kaulitsemalla eri värisista sokerimassoista suikaleet. Päällä on vaniljakreemillä höystettyä kermavaahtoa ja keltaista koristesokeria.


Veljesten kakussa yhteensä 10 kynttilää


Tikru ja Nalle Puh-kakku on poikien yhteisille sukulaissynttäreille tehty. 3-vuotias toivoi kakkuunsa Nalle Puhia ja en ehtinyt itse enempää asiaan paneutumaan, niinpä päädyin valmiisiin marsipaanihahmoihin, jotka näin kaupassa. Pojat ovat ripotelleet päälle koristevärisokeria ja nonparelleja.


7 veen kaverisynttäreiden Duudson-kakku


Ekaluokkalaisen kaverisynttäreitä vietettiin Duudson-teemalla. Poikia oli yhteensä 15 ja meno oli vauhdikasta kuin Duudson Parkissa konsanaan. :)


Gluteenittomat ja maidottomat mokkapalat

Ekaluokkalaisen kaverisynttäreille tein myös gluteenittomia ja maidottomia mokkapaloja. Niistä tuli tosi mureita! --> siis liiankin! Maku ei ollut ihan pölhö, mutta aika haperoita olivat. Käytin leivonnassa perunajauhoja ja lisäsin Psyllium-jauhetta.

Kommentit

Suositut tekstit