Karkkikuuset

Pojat 5 vee ja 9 vee tekivät karkkikuuset muutamaa päivää ennen joulua. Pienempi teki pienemmän ja isompi isomman. Tuohon pienempään meni melkein kaksi karkkiboksia ja isompaan melkein kolme.


Karkkeja sai ottaa vasta jouluaattona kuusesta. Hyvin kaikki malttoivat mielensä. Tänään kuuset olivat jo hyvin harvat ja laitoin loput karkeista pussiin, ja rungot sivuun odottamaan uutta loistoa.

Karkit on osaksi kiinnitetty tarkoitukseen sopivilla metallisilla askarteluniiteillä,  jotka olen ostanut askarteluliikkeestä. Suurin osa karkeista on kuitenkin kiinnitetty puoliksi katkaistuilla hammastikuilla, sillä niitit eivät riittäneet ihan edes pienempään kuuseen. Kuusien runkoina on styrox-kartiot.


Joulu alkaa olla jouluiltu tältä vuodelta. Hiukan on haikea mieli, vaikka kaikille vitsailenkin joulun olevan paremmalla puolella. :)

Kommentit

  1. Haikealta se tuntuu, kun joulutunnelmista saa nauttia seuraavan kerran vasta vuoden päästä. Kevät kuitenkin tulossa. Nautitaan siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä kohti ♡ Ostin tänään tulppaaneja, ne kuuluu kevätkauteen mun mielikuvissani vahvasti. Eletään hetkessä ja luotetaan tulevaan. Onnellista Uutta Vuotta! ♡☆♡

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! ♡ Kerro mitä ajattelet. ☆

Suositut tekstit