Hyvää Juhannusta ♡

Hyvää juhannusta ja heippa kaikille pitkästä aikaa tällä foorumilla. ♡



Ihan ok menee. :) Olen elellyt täällä omassa todellisuudessani, enkä niinkään ehtinyt tänne "virtuaali"puolelle. Käsityötkin on jääneet vähän taka-alalle.

Pienimmäinen on kohta 1 vee. Ihan juuri... Olen äärettömän kiitollinen perheestäni, jonka olen saanut.  Välillä elämä pelottaa. On vain mentävä nöyrin ja kiitollisin mielin päivä kerrallaan eteenpäin.

Juhannusaatto on ollut mukava. Istun tässä nyt yksin hereillä kun muu perhe nukkuu.

Mulle tuli tämän päivän kohtaamisista vähän alakuloinen mieli. En tiedä miksi ihmiset loukkaavat toisiaan... On paljon ajattelemattomuutta, itsekkyyttä ja turhaa kateutta. Kateus on aina turhaa, mutta välillä tuntuu, että ihmiset luulevat liikaa, että toisilla on paremmin... Ja jos vaikka olisikin joskus, niin miksi kadehtia? Ja miksi satuttaa?  ...Tahallaan tai ajattelemattomuuttaan... Hyvät käytöstavat ja toisen kunnioittava kohtelu jäävät usein unholaan. En väitä olevani täydellinen itsekään ja varmasti saatan satuttaa toisia huomaamattani.

Olen tässä itselleni päättänyt, että en puhu pahaa kenestäkään. Tähän todella pyrin. Joskus voi lipsahtaa, mutta opin kyllä olemaan hiljaa vielä useammin. Pahan puhuminen / toisten arvosteleminen ei tuo hyvää mieltä itsellekään.  Toki on tilanteita, joissa täytyy kyetä sanomaan huonosta käytöksestä.  Hyödyllisintä on kuitenkin kyetä sanomaan se suoraan loukanneelle osapuolelle.

Voi  että kun ihmisyys on vaikeaa... Olen muutama vuosi sitten miettinyt ja nimennyt itselleni elämäni neljä arvoa, joiden mukaan haluan elää. Välillä prioriteetit ovat vähän häipyneet mielestä.  Olen palauttanut ne kirkkaiksi mieleeni jälleen. Kun teen niin kuin näen tärkeäksi ja oikeaksi voin paremmin.

Hyvää mieltä, juhannusaikaa ja -taikaa. Ollaan hyviä toisillemme.

 Palaan tänne taas pian. :)

Kommentit

Suositut tekstit