Aika leipoa piparkakkuja ♡

Meidän pojat 10 v. ja 6 v. ovat jostain syystä jo useana vuotena tähän aikaan innostuneet piparkakkujen leipomisesta. Nytkin pienempi hoki varmasti pari viikkoa asiaa, ja innostuttavahan sitä oli.


Ensin tehtiin viikolla taikina ja se oli odottamassa muutaman päivän jääkaapissa, koska arki-iltaisin on kertakaikkiaan niin monenlaista touhua ettei ehdi leipoa. Kun viime perjantai koitti, niin sitten leivottiin.


Piparkakkujen leipominen on varmasti siksi lapsista hauskaa, että siinä saa tehdä monenlaista itse. Saa tehdä taikinaa, kaulita ja sovitella kaulitun taikinan päälle erilaisia muotteja, joita meillä on muuten aika paljon. :) Lopuksi tietenkin saa syödä pipareita -milteipä ylenmäärin.





Koristelu on myös ihan must-juttu. Nyt ihan tottapuhuen äitiä laiskotti ja sain skipattua tämän vaiheen. Siis koristelupuuhatkin ovat kivoja, mutta jostain syystä nyt tuntui vähän työläältä. Piparit alkoivat myös maistumaan meidän kolmikolle -ja tietenkin myös aikuisille- siihen tahtiin, että 6 v. antoi periksi ja tyytyi vain herkutteluun.


Tällä kertaa nappaamani Hellapoliisin piparitaikinan resepti oli tosi hyvänmakuinen. Tuossa linkin takana ohje on muistissa, että siihen voi palata taas joskus. Taikina oli aavistuksen pehmeän ja tarttuvan oloista, mutta jauhoilla selvittiin. Lasten kanssa leipoessa varsinkin on vähän huono, jos taikina oikein tarttuu, mutta kuten sanottua pipareiden maku oli kohdillaan. :) Sekin varmasti vaikuttaa asiaan, ettei niitä ole hetkeen tullut syötyä.


Huomenna onkin taas perjantai... Mitähän sitten leivottaisiin?

Kommentit

  1. Piparit on niin isotöisiä monine vaiheineen, mutta hyviä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipominen lasten kanssa on kyllä kivaa puuhaa. Illat on töiden jälkeen kaikkine harrastuksineen niin lyhkäisiä ettei meinaa ehtiä ja/tai jaksaa. Onneksi on viikonloput 😉

      Poista
  2. Tonttu täällä hei! Kyselen täällä että pitääkö teidän perhe tonttu toljanteri joulukalenterista ym joulu ohjelmista esim dvd muodossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pitää :) Jännää, että tontut löytävät tänne virtuaalimaailmaankin. Anteeksi vastauksen viivästyminen, on ollut teknisiä ongelmia ;)

      Poista
  3. This actually answered my problem, thank you! gsn casino games

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! ♡ Kerro mitä ajattelet. ☆

Suositut tekstit