Pörröinen Pilvi-huivi tupsuilla



💗Novitan pörröisestä valkoisesta Pilvi-langasta tein  kaulahuivin tyllerölle. Tämä huivi on aivan ihanan pehmeä ja tyttökin tykkää huivistaan kovasti:
- Yksinkertainen, helppo ja söpö - .


Huivin aloitin kahdella silmukalla ja lisäsin aina aloitus reunassa reunasilmukan jälkeen yhden silmukan lisää. Näin sain huivin päähän kolmion. Kun huivi oli milestäni sopivan leveä jatkoin suoraa huivia aina oikealla neuloen. Huivin toisesssa päässä tein kavennukset vastaavasti kuin aloituksessa levennykset. Sitten vielä tein tupsut huivin molempiin päihin. Huiviin meni yksi kerä Pilvi-lankaa. Ihan pienen pieni keränen jäi tupsujen jälkeen jäljelle.


Mummu = anoppini on neulonut tuon ihanan ja lämpimän myssyn.
~
Viikonloppu on alkamassa. Vielä on kovasti talvista. En ole tänä vuonna ehtinyt talveen kyllästymään. Taidan olla muutenkin sellainen, että en kauheasti odota mitään, vaan olla elelen siinä todellisuudessa joka on. Pian se kevätkin tulee. Nyt voi nauttia vielä esimerkiksi järvenjäästä, jolle ei ollakaan ehditty ollenkaan tälle kevättalvea. Varsinkin aurinkoisena päivänä järvenjäällä oleilu, mitä se sitten milloinkin onkaan, on tosi ihanaa.


Nautitaan tästä hetkestä. 💗



Kommentit

  1. Hienoa lauantaihuomenta kaima! Olipa kiva löytää blogisi! ��
    Suloinen tyttäresi sai tosi kauniin ja varmaan myös lämpöisen kaulahuivin. Oman äidin ja mummin tekemät vaatteet lämmittävät parhaiten!
    Mukavaa viikonloppua sinne! T. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena :) Kiva kun tulit vierailulle. Minäkin jo käväisin blogissasi nopeasti ja palaan varmasti. Aina kaipaa uusia ideoita ruualaittoon, ja Sinulta niitä löytyy :) Ihanat ahomansikat heinässä tuovat oman lapsuuden mieleen. Täältäpäin ei helposti löydä ahomansikoita ja omille lapsille ei ole mansikkaheinää tullutkaan tehtyä.

      Poista
  2. Ihanan pehmoinen huivi ja niin suloinen pikkutyttö. Nuo tupsut ovat kiva lisä tuossa hiuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Leppoisaa lauantaita!

      Poista
    2. Kiitos samoin, neuleitten äärellä viikonloppu meneekin leppoisasti.

      Poista
  3. Voi mikä söpöläinen siellä ja ihana tuo huivi ♥
    rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuplana 💕💕Samoim oikein hyvää viikonloppua!

      Poista
  4. Hei. Tulin vastavierailulle ja liityn lukijaksesi. Ihana huivi. Tein myös samaisesta langasta itselleni kaulahuivin. Mukavaa viikonloppua :) toivoo Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit ja jäit 💕🤗Tuo lanka on kyllä ihanaa. Huivina toimisi tosiaan myös itsellä. Puserona voisi ehkä itsellä olla liian pörrö (?), mutta lapsella voisi olla kiva sellaisenakin.

      Poista
    2. Ja mukavaa viikonlopun jatkoa! Vielä sunnuntai...🤗❤

      Poista
  5. Pehmeän näköinen kaulahuivi.. 😍

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! ♡ Kerro mitä ajattelet. ☆

Suositut tekstit