Superpitkät villasukat 2-vuotiaalle

Meillä kaikilla lapsilla on kausia, jolloin jalkoja (erityisesti polvia) särkee iltaisin. 2-vuotiaskin on alkanut iltaisin usein sanoa, että: "poovia pakottaa". Yöksi laitetaan melkein aina villasukat näin talvella, ainakin nukkumaan mennessä ne ovat jalassa. Monetkaan villasukat eivät ole niin pitkät, että ylettyisivät polven yli. Näistä villasukista tein ihan koko 2-vuotiaan jalkojen pituiset. Näissä sukissa on kasvun varaa sen verran, että menevät varmasti useamman vuoden ja siltikin ylettyvät polven yli.



Olen tehnyt myös esikoiselle superpitkät villasukat muutama vuosi sitten. Tuolloin poika suunnitteli sukkiensa värityksen itse. Sukat mahtuvat hänelle vieläkin.

Keskimmäinen on käyttänyt tavallisia villasukkia ja polven päällä säärystintä lämmittämässä. Säärystimet ovat myös hyvä vaihtoehto särkeville jaloille, sillä niiden paikkaa saa siirrettyä. Aion tehdä myös keskimmäiselle tällaiset superpitkät villasukat. Hän valitsikin jo lankavarastoistani kasan erivärisiä lankoja ja hänelle tulee oikein moniväriset sukat itse valituista lankakeristä.

Näissä 2-vuotiaan villasukissa käytin Nalle-lankaa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! ♡ Kerro mitä ajattelet. ☆

Suositut tekstit