Virkatut porkkanat ja salaatinlehdet

Harri-pupulle piti saada ruokaa. :) Tämän pupu on nähnyt noin vuoden aikana monenlaisia reissuja. Sitä on kuljetettu päiväkodissa, kävelytetty korvista pidellen ulkona ja se on ollut rakkaana  unikaverina. Uutena se oli säihkyvän valkoinen ja pehmeä. Ihan oikean jäniksen näköinen, ja on kai se sitä vieläkin... Se on edelleen ihana, vaikka onkin vähän harmaantunut ja silmissä alkaa olla kaihia. :) Pupu on pyörähdellyt pesukoneessa jo useita kertoja ja silmiin on ilmestynyt näillä pesureissuilla naarmuja. Viime pesuun laitoin silmien päälle ilmastointiteipin palat suojaamaan, etteivät silmät ihan kokonaan harmaannu.

No siis... nyt kun innostututtiin tuosta omenoiden virkkaamisesta, niin seuraavaksi tulikin mieleen, että mitä puput syövät. Puputhan rakastavat porkkanoita ja salaattia, joten sellaisiahan sitten tehtiin.



Porkkanat on tehty 7 veljestä langasta, jota oli kotona lankavarastossani. Täytteenä porkkanoissa on vanhoista sukkahousuista leikattua suikaletta ja porkkanaa on täytetty pikkuhiljaa virkkauksen edetessä. Ensimmäisessä porkkanassa käytin koukkua numero 3 ja sen jälkeen pienensin koukun kokoon 2,5. Porkkanat on tehty ilman ohjetta, ja ne ovat yksilöitä.


Salaatinlehdet on virkattu Hot Socks Neon-langasta, koukulla numero 2,5. Lanka on jälleen löytynyt omasta lankajemmastani. Salaatinlehti on ympyrä, jonka toiseksi viimeisellä ja viimeisellä kierroksella virkataan kaksi kiinteää silmukkaa samaan edellisen kerroksen silmukkaan. Näin ulkoreunasta tulee mukavan röyhelöinen.


Pupu pääsi maanantaina päiväkotiin eväiden kanssa, kun siellä vietetään oman lelun viikkoa.

Nyt on perjantai ja viikonloppu edessä. Rentouttavaa viikonloppua!

Kommentit

  1. Nyt on pupulla kunnos eväät. pitääpä tutkia olisiko minullakin vihreää lanka-arkussani, rupesi yhtäkkiä tekemään salaattia mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt salaattia tekemään 👍🤗 Täällä työnalla kukkakaali 😊

      Poista
  2. Nämä virkatut ruoat ovat niin mahtavia, joka kerta hymyilyttää kun näitä näen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. 🤗😅Oon näistä nyt niin innostunut, että taidan tänne blogiinkin näitä postailla vielä jatkossakin.

      Poista
  3. Onpas kivoja nämäkin virkatut ruoat. Kyllä pupun nyt kelpaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pupu on kyllä saanut popsia herkkuja nyt joka päivä💚

      Poista
  4. Oi miten ihana pupu. Taitaa olla samanlainen, minkä ostin ystävälleni kesäpuvussa, eli ruskeana. Nuo salaatinlehdet sai hymyilemään, tosi hauskoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. 💚Salaattia on rouskuteltu 😊

      Näitä pupuja tosiaan oli myös ruskeita. Ihana se ruskeakin. Jotenkin niin aidonoloisia kyllä.

      Poista
  5. Sopöjä porkkanoita olet virkannut. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! ♡ Kerro mitä ajattelet. ☆

Suositut tekstit