Loma!
Vielä huominen työpäivä ja sitten reilun viiden viikon lomalle! Mietin miten rentoutua lomalla, ja laitoin Googleen hakuun ohjeita. Törmäsin nopeasti viiden kohdan ohjeeseen, jonka aivotukija Minna Huotilainen on antanut:
1. Nuku ensiksi 2. Lähde reissuun 3. Mene metsään 4. Tee käsitöitä 5. Tee mitä tykkäät. (Täältä löytyy juttu, josta löysin nämä ohjeet)
1. Nuku ensiksi 2. Lähde reissuun 3. Mene metsään 4. Tee käsitöitä 5. Tee mitä tykkäät. (Täältä löytyy juttu, josta löysin nämä ohjeet)
Nämä ohjeet tuntuisivat sopivan mulle täydellisesti. Unta olen kaivannut, ja onneksi viime aikoina myös unta saanut. Nyt tuntuu, että olen levänneempi kuin edellisen postauksen aikoihin. Olimme jo tässä kesäkuun alussa viikon rantalomalla Kreetalla. Irtotto teki todella hyvää. Matkaan pääsemisessä oli kyllä tekemistä: pakkaaminen (neljän ihmisen tavarat, mies hoitaa omansa), kaikki viime hetken homma kotona, passin kanssa sählääminen vielä lähdön päälle jne. Mutta kun matkaan päästiin, niin nautin siitä, että sain vain olla ja mennä hetkessä.
Metsään olen kaivannut ihan omatoimisesti ennen näiden ohjeiden lukemista. Suunnittelin, että voisimme perheen kanssa mennä lomalla telttaretkelle metsään. Katsotaan josko saisi suunnitelman toteutettua. Järven rannalla mökkeily on mulle myös tosi tärkeää. Nautin siitä rauhasta, joka järvellä on.
Käsitöiden tekeminen on jäänyt ihan tyystin pariksi kolmeksi kuukaudeksi. On ollut niin paljon kaikkea muuta velvollisuutta. Nytkin kesälomalle kotityölista olisi ihan loputon. Jotakin näistä rästikotitöistä aion kyllä tehdä, jotta saan hyvän mielen ja kotikaaosta järjestykseen. Niin paljon on kivojakin asioita, joita en ole ehtinyt tekemään ja järjestämään, vaikka olisin halunnut. Esimerksiksi kasvimaa on retuperällä, ja siitä saisin positiivista energiaa, mutta en ole ehtinyt iskemään sormiani multaan. Koetan kuitenkin löytää myös tuon kohdan viisi, eli tehdä mitä tykkään.
Joihinkin ihmisiin ja someen olen myös väsynyt. Päätin ottaa somesta etäisyyttä. Olen päättänyt keskittyä omaan jaksamiseen ja ihan lähimpiin ihmisiin. Blogia päivittelen tässä sitä mukaa kun tuntuu hyvältä.
Palkkatyökin on alkanut tuntua puulta ja jumittaa. Odotan, että elokuussa olen virkistynyt ja raikastunut. Syyskyyn alusta aloitan viisipäiväisen työviikon, kun vauvakin täyttää tässä heinäkuussa kolme vuotta. Nyt olen vielä saanut tehdä neljää päivää viikossa. Käytännössä päivät ovat mennet viime aikoina niin, että olen tehnyt viisi työpäivää, mutta lyhyempiä... Koko vuosi oli olevinaan niin täysi... Ekaluokkalainen ja viidesluokkalainen ovat hienosti suorittaneet omat kouluvelvollisuutensa, muuta arkiaamut ovat olleet minulle itselle aika hektisiä.
Mutta rauhassa hengitellen eteenpäin... En halua valittaa, kun pohjimmiltaan olen kiitollinen elämästäni. Mutta sanon silti ääneen, että olen tainnut kuormittua monestakin suunnasta aika lailla. Nyt koitan nakella kuormaa kyydistä, että elokuu koittaisi keveänä.
Ihanaa kesää juuri Sinulle myös.
Omaa jaksamista kannattaa kuunnella ja toimia sen mukaan. Nyt mukavaa ja rentouttavaa kesälomaa sinulle!
VastaaPoistaKiitos oikein paljon. Kyllä, juuri noin kuten sanoit, pitää osata hidastaa ja tuumailla suuntaa kun huomaa ylirasituksen merkkejä itsessään. Olen onneksi oppinut niitä vähän paremmin itsessäni huomaamaan kuin nuorempana. Jokaisella on omat kuormansa kannettavanaan, ja lopulta juuri itse on ymmärrettävä mikä on sopivasti. <3
PoistaTuttuja ajatuksia ja hyvä että osaat tosiaan kuunnella itseäsi ♥ Irtiotto varmasti rentouttaa, ihania kesäpäiviä ♥
VastaaPoistaNo nyt on viiden ja puolen viikon loma alkanut! Työkaveri varmisti, että jätän työkoneen ja kännykän töihin.😁
Poista😍🤗 Kiitos. Oikein hyvää kesää myös Sinulle.
Kuulostaa oikein hyvältä loma-ohjeistukselta. Telttaretki metsään on aivan mahtava kokemus. Lapsena joskus päästiin isän mukana ja se on säilynyt mielessä hyvänä muistona lapsuudesta. Nyt ei enää pysty kolottavien ja aina särkevien nivelien takia, enkä taitaisi uskaltaakkaan yksin mennä ;D
VastaaPoistaTelttaretki jäi nyt kuitenkin tältä kesältä...Paljon muuta rentouttavaa oli kuitenkin. Pojat 11 ja 7 nukkuivat leikkimökissä, sekin on jännää. Oltiin pitkään myös mökillä järven rannalla ilman somea. Kiva oli kesä ja nyt syksyä eteenpäin. Mukavia syyspäivä Sude ja kisut!
PoistaRentouttavaa ja mukavaa lomaa! ❤️
VastaaPoistaKiitos 💗Loma oli tarpeen.
PoistaToivon kovasti, että olet saanut nauttia rentouttavasta ja kiireettömästä lomasta perheen kanssa!
VastaaPoistaKiitos hyvistä lomavinkeistä! Itse en tarvitse eläkeläisenä lomaa, mutta kaipaan irtautumista arjesta paljonkin. Blogin päivittäminen vie paljon energiaa, joten siitä kannattaa ottaa välillä "lomaa" ja tehdä muita mukavia asioita.
Ihanaa loppukesää kaima ja voimia syksyllä alkavaan viisipäiväiseen työviikkoon! 🙋♀️🌺🍓☀️
Paljon kiitoksia. Some-loma ja himmailu tekee hyvää. Elämänmeno on niin nopeaa, että välillä pitää oikein pysähtyä ihmettelemään mihin tässä kiirehditään. Loma teki hyvää, ja nyt koitan muistaa että en liikaa hosu. Asia kerrallaan ainakin.😊Mukavia tulevia syyspäiviä sinnekin!
Poista