Villasukat eläköityvälle luonnonystävälle

Mukavaa alkanutta viikkoa! Eilen oli naistenpäivä. Sain ihania kukkasia ja kyläilimme naisporukalla tätini luona (minä, 3 vee, äitini ja toinen täti). Mukava kun tuli käytyä tädillä kylässä. Hän asuu vähän etäämmällä meistä, toisella paikkakunnalla, yksin. Meidän perheen miehet (isäntä, 12 v. ja 8 v. ) olivat porukalla omalla jääkiekkopelireissullaan.

Tällaiset villasukkaset tulivat tallennetuissa valokuvissani vastaan. Sukat on pääasiassa tehty 7 veljestä langasta. Päälle olen virkkaillut kuvioita osittain myös joillain muillakin langoilla. Lopuksi olen ommellut virkkaamani kuviot kiinni sukkiin. Olen tehnyt nämä noin vuosi sitten eläköityvälle työkaverille lahjaksi. Ideana näissä minulla oli, että sukissa näkyy hänen rakkautensa luontoon ja asioihin, joista hän on usein kertoillut, ja jotka ovat lähellä hänen sydäntään.
Villasukissa on neljä vuodenaikaa:

Keväällä: Sydän ja nuotti kertovat hänen tanssiharrastuksestaan vaimon kanssa. Keväällä on myös hento vihreä lehti ja omenankukka. Omenien kasvatus, omenapuiden varttaminen ja eri omenalajikkeiden säilöminen olivat usein meillä puheenaiheina.

Kesällä: On aurinkoa ja mansikoita. Mansikoiden poiminnasta keskusteltiin useasti.

Syksyllä: On metsässä sieniä, mustikota ja puolukoita. Metsä on hänelle tärkeä paikka, jossa tehdään puutöitä, rauhoitetaan sielua ja vähän metsästelläänkin. Tammenlehti kuvaa puiden kasvatusta siemenistä alkaen. Maahan pudonneita tammenterhoja on usein ihmetelty yhdessä lounaalle kävellessä ja hän on kerännyt niitä kasvatettavaksi.

Talvella: Lumihiutale ja kala kuvastavat hänen rakasta harrastustaan verkkokalastusta talvisella järvellä.

Sukissa on sinistä, valkoista, vihreää ja ruskeaa. Sinistä suomalaista poutataivasta ja vettä... ruskeaa voimakasta maaperää, josta maanläheinen luontoihminen ponnistaa voimansa... Vihreä on metsää ja peltoa...  Hänen harrastuksenaan oli myös peltojen luonnonmukainen viljely.


Monenlaista asiaa mietin näitä sukkia tehdessäni. Työkaverina hän on ollut mitä manioin tyyppi ja nyt saa toivottavasti nauttia vaimonsa kanssa pitkään hyvistä eläkepäivistä ja toteuttaa itseään kaikilla elämän saroilla.

Näistä sukista ei ehkä ihan heti arvisi kuinka harmaita ja pölyisiä toimistotyöläisiä me olemme ? :)



Näiden sukkien tekemisestä ja eteenpäin antamisesta alkaa tosiaan olla vuosi. Näin se vaan on, että aika rientää eteenpäin mahdottomalla vauhdilla.

Hyvää kevättä jälleen toivon ihan kaikille!

Kommentit

  1. Voi miten ihana idea ja toteutus :) Varmasti saaja oli iloinen <3 Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  2. So nice post :) I follow you # 33 , follow back?

    https://bubasworld.blogspot.com/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! ♡ Kerro mitä ajattelet. ☆

Suositut tekstit