Virkattu kolmiohuivi kaupunkilangasta ja ohje

Tämä huivi on mun tämän hetken suosikki. Tykkään tällaisista isoista kolmiohuiveista ja tykkään pitää niitä just näin ulkotakin kanssa kuten kuvassa. Pakkasillakin lämmittää kivasti.

Tämä huivi valmistui kerrankin ihan loppuun saakka aika näpsäkästi.  Ostin langat tammikuun alussa Kuusamon reissultamme. Tykkään käydä paikallisissa lankakaupoissa. Langat tähän huiviin on siis Kuusamosta Marjan Lankapuusta hankittu. Tässä linkki Marjan Lankapuun Facebook-sivuille. Kävin liikkeessä nyt toista kertaa: -tunnelmallinen ja ideoita täynnä oleva liike. Suosittelen käymään jos on siellä suunnalla liikkeellä.

Huivi on tehty Pyynikki Kaupunki-langasta. Lanka on harmaata ja siinä on kimallusta. Tähän huiviin käytin 3 1/2 kerää lankaa, ja huivin virkkasin nelosen koukulla. Mukavan rentoa ja nopeaa puuhaa. 

Ensin aioin tehdä huiviin hapsut, mutta jotenkin en ole omissa huiveissani oikein hapsujen ja tupsujen ystävä, eli huivi sai jäädä ilman niitä.


Ohjeen nappasin Arkimamman Arkiralli-blogista. Huiviin virkkasin lopuksi yläreunaan kerroksen pylväitä ryhdistämään sitä. Myös "pingotin, kostutin ja annoin kuivua"-tekniikalla huivin sai hyvin kuosiinsa.



Tuolla kaaviolla pääsee huivissa helposti eteenpäin. Lupa Arkimamman kaavion käyttämiseen tässä blogipostauksessa on pyydetty ja saatu :)


Tänään on perjantai. Jostain pitäisi kaivaa siivousinto. Energiataso ei päätä huimaa. Olisiko se tämä talven selkä, joka on pian onneksi taittumassa valoisiksi kevätpäiviksi... 

Lumen tulo ei mua ole ollenkaan tympinyt. Tykkään tuosta pumpulinpehmeästä näystä ulkona ja lumityötkin innostavat enemmän kuin siivous sisällä. Oma päivätyö toimistossa on juuri nyt niin harmaalla fiiliksellä, että väriä ja iloa tarvitsisi sinnekin.

Mutta... tänään on (siivous)vapaapäivä. Nautitaan viikonlopusta ja pidetään harmaus loitolla. Ainakin koitetaan löytää harmaan seasta hopeista hohtoa.

❄💎💖

Kommentit

  1. Kaunis huivi! Hienosti oot saanut tuon kimalluksen vangittua kuvaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. 💎😊Huomasin, että yksi kuva huivista oli pudonnut pois, lisäsin sen vielä. Tykkäsin virkkailla tätä. Rentouttavaa puuhaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! ♡ Kerro mitä ajattelet. ☆

Suositut tekstit