Luukku 09.12.2018: ⭐Kranssi kävyistä ja risuista

 Käpykranssin tekeminen on ollut mielessä jo useita vuosia. Olen nähnyt ihania kuvia, joista inspiraatio itsetekemiseen on jäänyt kytemään. Näin on monen muunkin asian kohdalla. Maailma on täynnä inspiraatioita. Silloin jos on niin, että en jaksa innostua ideoista on jonkin pielessä. Ihan on sekin joskus koettu, ne ovat huonoimpia aikoja elämässä. 

Sitäkin olen ajatellut ja tuumaillut, että miksi innostun kaikesta pienestä värkkäyksestä... Varmasti ihan oikeasti työni on sen verran "kuivaa", että pitää keksiä jotakin luovempaa vastapainoksi. Ja tämä ei tarkoita etten tykkäisi työstäni. Toinen selitys on se, että tällainen värkkäily on "omaa aikaa" perheen vastapainoksi. Ja tämäkään ei tarkoita sitä,  etteikö perheeni olisi minulle maailman tärkein asia. Kolmas selitys on vaan yksinkertaisesti se, että etsin kaikkea silmälle kaunista ympäriltäni. Kauneutta löytyy kyllä kun vaan huomaa katsoa. Tästä on etenkin lapsilta opittavaa. He huomaavat pienetkin yksityiskohdat. Kun kasvaa, niin alkaa pitää asioita ympärillä vain itsestäänselvyyksinä,  eikä enää ihmettele.
 Meidän autotallissa on ollut pitkään pussukka, jossa on risuja ja männynkäpyjä. Lapsilla, etenkin esikoisella pienempänä, on tapana kerätä käpyjä. Esikoinen on nyt 11-vuotias ja ennen kouluikää hän oli perhepäivähoidossa. Sieltä hän usein toi mukanaan keräämiään käpyjä. En ole ihan varma ovatko nämä kävyt peräisin jo siltä ajalta (meidän autotallista löytyy vaikka mitä!). Ainakin nämä ovat lapsen keräämiä. Mukana oli myös monenlaisia tikkuja/oksanpätkiä.

Mulla oli tälläinen styroksinen kranssi, jonka halkaisija ei ole mahdottoman suuri. Päällystin kranssin kieputtamalla tiiviisti sen ympärille vanhasta lakanasta repimäääni kangassuikaletta. Loppuosan suikaleesta säästin ripustuslenkiksi liimaamalla sen kuumaliimalla kiinni. Kiepautin lenkin ympäri ja liimasin senkin vielä liimalla kiinni.

Ensin liimasin kuumaliimalla oksan pätkiä kranssiin jonkun verran. Sitten liimasin kuumaliimalla käpyjä pohjastaan kiinni kranssiin. Aloitin ensin ulkokehältä yhdellä kierroksella ja sitten liimasin päälle toisen kierroksen käpyjä. Lopuksi liimasin sopiviin väleihin ja kranssin keskelle oksia. Osassa oksia oli oikein kauniisti jäkälää.

Mä tykkään lopputuloksesta. En halua kranssia tämän kummemmin koristella. Näillä kävyillä on myös tarina. 

Laitoin kranssin eteisen seinälle. Se saa olla siinä vielä joulun jälkeenkin. Kranssi on neutraali,  kun en lisäile mitään bling blingiä. Sekin on kyllä toki välillä paikallaan. 😊


Mukavaa annanpäivää ja toista adventtia!

Kommentit

  1. Tosi kaunis. Minullakin on ulkokomerossa pussillinen käpyjä ja risuja odottamassa innostusta ja yästä voisin sen saada. Enkä ole tullut ajatelleeksi, että vanhan lakanan voisi näinkin käyttää, hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤ Tällainen on lopulta aika helppo ja nopea tehdä kun vaan saa aloitettua. Tuota lakanaa mulla muuten nyt piisaa. Värjäsin pyykkikoneellisen poisheitettäviä lakanoita harmaaksi. Saas nähdä mitä niiden kanssa teen 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! ♡ Kerro mitä ajattelet. ☆

Suositut tekstit