Luukku 13.12.2018: ⭐Valotaulu
Valotaulun ehtii vielä hyvin askarrella jouluksi joko itselle tai lahjaksi.
Kaikenlaisiin ihaniin kankaisiin tehtyjä valotauluja on vilissyt sosiaalisessa mediassa koko syksyn. Olen pikkuhiljaa lämmennyt myös idealle.
Ensimmäiset, jotka näin, oli tehty kankaisiin, joissa oli taloja. Ikkunoiden kohtiin oli laitettu valoja tuikkimaan. Nyt joulun alla olen nähnyt jouluisia maisemia ja valoissa kimaltelevia oksia.
Paikallisessa kangaskaupassa oli tällaista kivaa avaruuskangasta ja yhdessä 7 veen poikani kanssa innostuttiin tekemään tästä valotaulu hänen huoneeseensa. Meidän molemmat pojat (myös 11 vee) tykkäävät taulusta kovasti.
Taulun toteuttaminen on melko yksinkertaista. Tämän taulun kehikko on tehty sahaamalla jiiriin ylijäämäkattolistoja varastosta. Listat on kiinnitetty toisiinsa nitojalla. Kangas on pingotettu kehikon päälle ja nidottu kiinni. Ylälistaan on tehty myös ripustusnaulalle reikä.
Valot ovat metallijohtoiset patteri led-valot, jotka on kiinnitetty teipillä paikalleen. Myös patterikotelo kannattaa teipata kiinni. Teippinä kannattaa käyttää leveää kirkasta pakkausteippiä, jossa on riittävä pito. Kaikissa teipeissä ei liima ole yhtä pitävää.
Meillä on tässä siniset led-valot ja ne sopivat hyvin avaruus-teemaan. Taulun koko on noin 55×40 cm.
Täytyy antaa tästä työstä pisteet isännälle. Hän teki kehykset ja nitoi kankaan paikalleen. Eli kun nyt sanoin, että tämä on helppo homma, niin ihan itse en tehnyt, joten haasteet jäivät omakohtaisesti havaitsematta. 😉😄
Hyvää Lucian-päivän iltaa! Valoa pimeyteen!
Hauska idea! :)
VastaaPoistaKiitos. Paikallisessa kangaskaupassa oli jo keksitty tämä avaruuskangas tähän tarkoitukseen. Se juttu iski meihin. On kiva pojan huoneessa. ⭐😊
VastaaPoistaKiva idea tuollainen valotaulu ja mahtava tuo avaruuskangas. Taidan ensi jouluksi itsekin väsätä lasten kanssa samantapaisen, ylimääräisiä led-valojakin löytyy kun jäivät puutarhajuhlien jälkeen vähäiseen käyttöön. Miten tuo kehys olisi helpointa tehdä?
VastaaPoista