Blogger Recognition Award

Sain tämän tunnustuksen / haasteen Näpertelijältä. Kiitos, vastaan tähän mielelläni.

Haasteen säännöt:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi,  joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi


Aloitin blogin pitämisen joulukuussa 2014. Blogiin halusin kerätä talteen käsityöt ja muut näpertelyni. En ollut hirveän paljon vielä blogeja seuraillut. Sen verran, että niihin olin törmäillyt netistä käsityöohjeita etsiessäni. Blogimaailmaan olen tutustunut enemmän nyt itse aloitettuani blogin pitämisen.

Välillä blogissani on ollut hiljaista ja välillä taas olen päivittänyt tiuhaankin. Blogin pitäminen on muodostunut mulle omaksi hengähdystauoksi arjessa. Olen ollut tiiviisti työelämässä. Päivät kuivahkossa, asiapitoisessa ja vaativassakin työssä (josta kyllä ihan tykkään) ovat tuoneet vapaalla minusta esiin käsitöitä, leipomista, viherpiperrystä, askartelua ja  puutarhanhoitoa harrastavan luovemman puolen. Tykkään keskittyä käsillä tekemiseen ja yritän elää hetkessä. Lapset (2 poikaa ja tyttö) ja koko perhe kokonaisuudessaan  ovat minulle tärkeimmät maailmassa. Nyt olenkin kotona, kun saimme kuopuksemme, joka on nyt 2 kk.

Blogini on siis käsitöitteni ja värkkäysteni päiväkirja,  mutta samalla myös tallennan itselleni arvokkaita elämän pieniä tähtihetkiä.

Lukijoita blogilleni olen saanut pikkuhiljaa. On kyllä mukava, että on jutuistani kiinnostuneita ja kommentit ovat aina mukavia. Lukijoista tulee tuttuja tällä tavalla :) Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille. 

Tämän tunnustuksen sain siis Näpertelijältä. Kiitos siitä hänelle. Hänen blogissaan on samoja elementtejä kuin omassani. Näpertelijällä on erityisesti kyllä kivoja kokeiluja monipuolisesti ja rennolla elämänmyönteisellä otteella toteutettuna.

Ohjeita bloggaamiseen en osaa antaa kenellekään muuta kuin että olemalla oma itsensä pärjää parhaiten aina.



Annan tämän tunnustuksen ja haasteen säännöistä poiketen kolmelle blogille. Paljon muitakin ihania blogeja ja bloggaajia on kyllä olemassa. :)

1. Arkimamman Arkiralli (blogini ensimmäinen lukija ja uskomaton inspiraation lähde)
2. Nami-Hiiri (upeita herkkuja ja ihana persoona )
3. Leipoen ja neuloen  (monipuolinen puuhailija ja kiva kommentoija)



Ihanaa syksyä ja tähtihetkiä jokaiselle ☆

Kommentit

  1. Kysyit sitä kaulurin ohjetta, jota kävit blogissani kommentoimassa. Se on venäläinen, eikä suomennosta ole.
    http://magic-art.info/blog/manishka_vjazanie_spicami/2014-10-14-471

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ohjeesta! Koitanpa katsoa pääsenkö perille siitä :) Sinun tekemäsi ovat kyllä hienoja.

      Poista
  2. Kiitos tunnustuksesta. :) Katsotaanpa, saanko tartuttua haasteeseen. Mun bloggaaminen kun tapahtuu tätä nykyä puhelimella/tabletilla, en tiedä saanko tuota haasteen kuvaa kopioitua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos innostut. :) Minäkin bloggailen lähestulkoon ainoastaan puhelimella. Tällä värkillä kopioin kuvan. Ja eihän se kuva välttämätön ole

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! ♡ Kerro mitä ajattelet. ☆

Suositut tekstit