Siirry pääsisältöön

"Paistikoota"

Mun alkoi tehdä mieli uuniperunoita. Muistan, että mummuni, joka oli syntynyt vuonna 1905 kutsui niitä eteläpohojalaasittain "paistikooksi" eli yleiskielellä sanottuna varmaankin "paistikoiksi". No... tuumasta toimeen ja tekemään uuniperunoita. Siitä on todella aikaa kun kotitekoisia sellaisia on tullut syötyä.



Ennen perunat syötiin suolan ja voin kanssa. Minä tein täytteen ja tällä kertaa uudesta tuttavuudesta Valion Koskenlaskija Ruoka-juustosta. Toimii! Usein täytteet ovat kermaviilipohjaisia, mutta tämä versio oli hyvä myös.

Perunat :

Isoja jauhoisia perunoita

-Tein niin, että käärin hyvin pestyt perunat folioon ja paistoin ensin noin 1/2 h 225 asteessa ja sen jälkeen hiukan reilun 1/2 h 200 asteessa. Minä tykkään myös uuniperunoiden kuorista,  joten perunan pesun tein huolellisesti juuresharjalla ja vedellä.

Kun perunat olivat kypsiä halkaisin perunan keskeltä ja täytin syödessä täytteellä.


Koskenlaskija-Tonnikala-Paprika täyte

1/2 purkkia 250 g: n Koskenlaskija Ruoka-juustoa
1/2 punaista paprikaa
1/2 sipulia
1 prk tonnikalaa paloina vedessä
Ripaus mustapippuria

Toinen samanlainen satsi lapsille ilman sipulia




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkattu kolmiohuivi ja ohje

Tänään otin kuvat huivista, jota olen pitänyt koko alkuvuoden joka päivä. Lanka on liukuvärjättyä ja melko ohutta. Mielestäni sitä myytiin sukkalankana, mutta en olisi malttanut sitä sukkiin käyttää. Vyötteet ovat mulla jossakin varmassa tallessa. En enää muista langan merkkiä, mutta lisään sen tänne kunhan lankavyötteet tulevat vastaan. Lankaa huiviin käytin ostamani kaksi kerää. 
Tämän huivin langat ostin jo useampi kesä sitten (2014) neuleristeilyltä, jonka järjesti kokkolalainen Käsityöliike Katariina  . Oli ihana kesäinen ja aurinkoinen reissu hyvän ystävän ja esikoispojan kanssa.  Suosittelen neuleristeilyä jos sellaisia järjestetään  ja Tankarin majakkasaarta jonne mentiin pienellä laivalla Kokkolasta. Saari sijaitsee Kokkolan edustalla.  
Maisemat Tankarin majakkasaarella ovat ihanat. Siellä voisi yöpyä ja uida ja olla... Silloin kierrettiin saari ja ihasteltiin luontoa. 



Huivin mallin löysin Pinterestistä. Se oli helppo oppia ulkoa. Tässä LINKKI Pinterest-kuvan takana olevaa…

Virkatut keittiöpyyhkeet ja tiskirätit

Virkkasin kaksi sinistä keittiöpyyhettä ja yhden sini-(luonnon)valkoisen käsipyyhkeen keittiöön. Käsipyyhkeeseen ompelin käden muotoisen napin merkiksi, että sen erottaa toisista keittiöpyyhkeistä. Lankaa jäi vielä kahteen tiskirättiin ja yhtään ei jäänyt jäljelle. Pyyhkeisiin ja rätteihin virkkasin ripustuslenkit. :) Lankana näissä on Hjertegarn, Cotton nr 8.
Langat sain salaisen neuleystäväni kesäkuun paketista. Paketin hain postista 22.06. ja nopeasti virkkasin nämä, noin parissa päivässä. Olin viimeisilläni raskaana ja virkkaaminen oli sopivaa puuhaa juuri siihen olotilaan. Tyttö sitten syntyikin 03.07. Valmiit tuotokset lahjoitin äitini keittiöön ja hän tykkää näistä kovasti: ovat esillä ja käytössä parhaillaankin.




Kiitos salaiselle neuleystävälleni langoista. Tässä linkki kesäkuun pakettiin.
Kesäkuun SNY-paketti


Salainen neuleystäväni paljasti henkilöllisyytensä myöhemmin tällä kortilla. Hän on Miutsi. Miutsin blogiin linkki tässä.
Ja tässä linkki Lankavan ohjeeseen, jota sovels…

Virkattu HITTIpipo

Tänä syksynä Facebookissa virkkausryhmissä on vilissyt tällaisia virkattuja pipoja. Minäkin innostuin näistä. Tämä pipo tuli ensimmäisenä valmiiksi ja se annettiin esikoisen kaverin 10-vuotissynttärilahjaksi. Pipo otettiin innolla vastaan ja se ilahdutti virkkaajaa kovasti. 
Virkkasin pipon kaksinkertaisella Novitan Baby Merino-langalla käyttäen 6,5 virkkuukoukkua. Tekoturkistupsun tilasin netistä (Tikkaus ja Tarvike). ☆Klik Tuli innostuttua tilaamaan tupsuja sellainen kasa, että lisää pipoja todellakin tulee. 😁
Hand Made -merkkejä ostin TuuliaDesignista Klik. Siellä myydään kaikkea kivaa., mm. monenlaisia mukavia TeeSeItse-paketteja.
Pipohan virkataan pystysuunnassa. Ensin tein 40 ketjusilmukkaa ja sitten jatkossa aina toiseen suuntaan virkataan kiinteitä silmukoita ja palatessa taas takaisin kiinteitä silmukoita, jotka virkataan ainoastaan silmukan takareunaan. Näin syntyy joustava pinta. Kun pipolla on riittävästi leveyttä, että se ylettyy kaksinkertasisena pään ympäri, se neulot…